FI

Äiti kuoli helmikuussa, ja huhtikuuhun mennessä kotini Turun Hirvensalossa oli muuttunut paikaksi jossa

Aino seisoi paljain jaloin ravintolan terassilla ja katseli, kuinka myrskytuuli repi rantaveden vaahtopäiksi.

Helmikuun viima riepotteli mustia huntuja, kun laskin Mikaelin arkkua Malmin hautausmaan multiin.

Vedin matkalaukkua perässäni hissistä kolmanteen kerrokseen ja työnsin avaimen lukkoon. Olin ollut Kasteholman

Merja seisoi eteisessä paljain jaloin ja katseli, kuinka vesivanat valuivat pitkin ulko-ovea.

Terijoella hänet tunnettiin vain yhdellä nimellä — Haisuli. Niin vakioporukka torin laidan penkillä

Kalevi heräsi kello kuusi ilman herätyskelloa. Ei siksi, että olisi pitänyt, vaan siksi, että keho vain

Inkeri oli ehtinyt juuri Tikkurilan asemalle, kun puhelin soi. Näytöllä vilkkui naapurin Leenan nimi.

Muistan sen ilmeen, kun vedin esiin ruskean, kuluneen viulukoteloni Helsingin Musiikkitalon takahuoneessa.

Vaari aloitti sen jo ennen kuin minä synnyin. Joka ikinen ilta, juuri kun aurinko katosi metsän taakse