— Raita kuuluu kotiin, Mika sanoi. — Ja koti on vielä sinun luonasi. Minä lähden, mutta en halua viedä sitä mukanani vain siksi, että pelkään yksinoloa.
Laura otti kantokopan vastaan.
— Entä me?
Mika katsoi junan avoimia ovia.
— En osaa vastata siihen vielä.
— Se on ollut ongelmamme koko ajan. Sinä et koskaan tiedä, ennen kuin joku muu päättää puolestasi.
— Tiedän.
Laura näytti yllättyneeltä.
Mika oli yleensä puolustautunut. Selittänyt, väitellyt tai vetäytynyt. Nyt hän vain seisoi siinä ja hyväksyi sanat.
— Olin epäreilu, hän jatkoi. — Otin Raidan, koska halusin palan kodista mukaani. En miettinyt, mikä sille olisi parasta.
Raita kehräsi kopassa ja painoi kylkensä Lauran kättä vasten.
Kuulutus kehotti matkustajia nousemaan.
— Mene, Laura sanoi.
— Haluatko todella, että menen?
— En halua olla syy siihen, että jäät ja alat myöhemmin vihata minua.
Mika nyökkäsi.
Hän nosti laukun ja meni junaan.
Ikkunan läpi hän näki Lauran seisovan laiturilla Raita sylissään. Kissa katseli ympärilleen rauhallisena, aivan kuin vaikein osa matkasta olisi jo ohi.
Oulun asunto oli hiljainen.
Ensimmäisenä yönä Mika heräsi siihen, ettei sängyn jalkopäässä ollut painoa. Aamulla hän unohti hetkeksi, ettei keittiössä tarvinnut varoa kissan vesikuppia.
Hän kaipasi Raitaa.
Mutta kaipaus ei oikeuttanut ottamaan sitä pois ympäristöstä, jossa se tunsi olonsa turvalliseksi.
Laura lähetti kuvia.
Raita ikkunalaudalla.
Raita nukkumassa harmaan villatakin päällä.
Raita tuijottamassa tyhjää eteistä.
Viimeinen kuva sattui eniten.
Mika alkoi ymmärtää, että oikea päätös ei aina tunnu hyvältä. Joskus se tuntuu menetykseltä juuri siksi, ettei siinä ajatella vain itseä.
Hän ja Laura eivät palanneet yhteen.
He puhuivat paljon, pyysivät anteeksi ja ymmärsivät lopulta, että olivat pitkään yrittäneet pitää suhdetta hengissä lähinnä tottumuksesta.
Raita jäi Lauralle.
Mika osallistui eläinlääkärikuluihin ja kävi tapaamassa kissaa aina Tampereella ollessaan.
Vuotta myöhemmin hän muutti suurempaan asuntoon. Vasta silloin hän meni paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen.
Siellä oli vanha musta kissa, jota kukaan ei halunnut adoptoida.
Mika ei valinnut sitä täyttämään tyhjää kotia.
Hän valitsi sen vasta kun tiesi pystyvänsä tarjoamaan kodin ilman, että eläimen täytyisi kantaa hänen yksinäisyyttään.
Raita oli opettanut hänelle jotain tärkeää.
Rakkaus ei ole omistamista.
Se on kykyä kysyä, missä toinen tuntee olonsa turvalliseksi, vaikka vastaus veisi hänet pois omasta luotasi.