Äiti soitti kolme päivää ennen Naantalin kesäjuhlaa ja käski hankkia miehen.
Ei hyvää huomenta. Ei kysymystä kuulumisista. Vain: — Tänä vuonna et tule sinne yksin.
Seisoin Turun keskustassa, Aurajoen varrella, kahvilassa jonka ikkunalaudalla makasi kuollut kärpänen ja jonka kassa kirjoitti nimeni väärin: Inga. Äiti puhui niin kovaa, että kaksi ihmistä viereisestä pöydästä vilkaisi minua.
— Sinä olet meidän ikuinen sääli, Inka. Siskosi on luonut jotain. Sinä et ole saanut edes miestä.
Otin paperisen kahvikupin. En ehtinyt kääntyä kunnolla. Koko kuuma latte kaatui miehen haalistuneelle puuvillapaidalle.
Hän seisoi aivan takanani. Työvaatteet, paksut kengät, sormissa ohut juova koneöljyä. Näytti siltä, että hän oli aamulla purkanut moottorin ja tullut vain hakemaan pullon vichyä.
— Voi ei. Anteeksi. Oikeasti anteeksi.
Mies otti servietit, joita työnsin hänen eteensä, ja paineli niillä rintaansa. Kahvi oli jättänyt paitaan ruskean kartan.
— Pesussa lähtee, hän sanoi. — Ainakin se on luomua.
En tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Äidin ääni jyskytti yhä päässä. Sitten suustani tuli lause, jota en ollut ajatellut etukäteen:
— Minä maksan sinulle, jos esität poikaystävääni.
Serviettien rapina lakkasi.
— Mitä?
— Yksi päivä. Perheelläni on kesäjuhla Naantalissa. He pilkkaavat minua, koska tulen aina yksin. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin olla paikalla ja näyttää siltä, että minut on valittu.
Hän tuijotti minua. Ihmiset kahvilassa eivät enää vaivautuneet teeskentelemään, etteivät kuunnelleet.
— Yleensä en ota outoja rooleja naisilta, jotka kastelevat minut, hän sanoi.
Sitten hän asetti servietit pöydälle.
— Miksi sinä suostut tähän? kysyin.
— En ole vielä sanonut suostuvani.
Olin jo kääntymässä, kun hän lisäsi:
— Nimeni on Aaro. Haet minut lauantaina. Yksi päivä.
Siskoni Katja oli perheemme kiiltokuvatyttö. Äiti kehui häntä joka lauantaipöydässä. Isä antoi hänen puhua. Katja osasi muuttaa minkä tahansa ruokailun omaksi ylistyspuheekseen: uusi laukku, uusi tuttavuus, uusi yritys, joka kuulemma pyysi juuri häntä mukaan.
Minä olin 34, vetin tiimiä turkulaisessa ohjelmistofirmassa, maksoin oman asuntoni lainanlyhennykset ja olin ihan ok. Mutta perheelle tärkeintä oli se, ettei minulla ollut miestä.
Sitä jaksettiin toistaa jouluna, pääsiäisenä, syntymäpäivänä ja kesälomalla. Ja jos yritin puolustautua, äiti huokaisi, että olen liian herkkä. Isä jatkoi leivän leikkaamista.
Lauantaina kello kolmetoista ajoin Aaro vanhempien kesäpaikan mustien rautaporttien läpi. Naantalissa tuoksui suolainen vesi ja kuiva tilli. Naapurin musta labradori haukkui laiturissa, mutta helle oli niin painava, ettei koira jaksanut nousta seisomaan.
Aaro tuli työvaatteissa: kuluneet farkut, paksut kengät, tumma T-paita. Kaulalla oli vaalea pölyjuova.
Katja näki meidät heti. Hän käveli nurmikolle vaaleassa design-mekossa ja pysähtyi Aaro eteen.
— Tämä on sinun miehesi? hän kysyi. — Siis olet alkanut seurustella varastotyöntekijöiden kanssa?
Muutama serkku nauroi. Joku kitaraa viritellyt setä yskähti naurun pakosta.
Aaro ei sanonut mitään.
Äiti veti minut syreeniaidan taakse.
— Mistä sinä tuon löysit? hän sihahti. — Hän näyttää siltä, että on tullut korjaamaan venemoottoria.
— Hän on vieraani.
— Hän on sinun ongelmasi. Pidä hänet kaukana Katjan työkavereista ja varmista, ettei hän avaa suutaan.
Isä puolestaan tarjosi Aaro kättä niin, että puristettavaksi jäi kaksi sormea. Sitten hän vilkaisi häntä ja käveli pois kysymättä mitään.
Aaro pyyhki sormensa housuihinsa. En pyytänyt anteeksi, koska kurkussa ei ollut enää sanoja.
Ennen kuin ehdin istua, Seppo-setä ilmestyi viskilasi kädessä.
— No, Aaro. Mitä sinä teet työksesi?
— Ratkon erilaisia projekteja, Aaro vastasi. — Lähinnä operatiivisia ongelmia.
Seppo nauroi päin naamaa.
— Sano suoraan. Sinä kannat laatikoita.
Joku serkuista alkoi höröttää. Minun teki mieli lähteä. Aaro kuunteli, kun Seppo piti pienen luennon korkoprosenteista ja alueellisesta logistiikasta. Sitten Aaro odotti, että tämä piti tauon, ja sanoi rauhallisesti:
— Jos varaston kiertonopeus lasketaan väärällä perusteella, pääomaa sitoutuu tavaraan, joka ei liiku. Kysyntäennuste ei korjaa sitä, jos täsmäytys ei tapahdu fyysisten erien mukaan. Silloin kannattaa katsoa, mihin pullonkaula syntyy, ennen kuin syyttää kuljettajaa.
Hän puhui alle minuutin. Sepon suu jäi auki. Viskilasi kallistui.
— Minun täytyy käydä baarissa, Seppo mutisi ja katosi.
Katja oli nähnyt kaiken. Eikä pitänyt siitä.
Muutamaa minuuttia myöhemmin hän toi Aaro grillipihdit.
— Kun fyysinen työ selvästi sujuu, hän sanoi ja työnsi pihdit Aaro käteen kuin antaisi käskyn palkolliselle, — hoida sinä grilli.
Aaro vilkaisi minua. Ehti voidella pihdit ennen kuin ehdin avata suuni.
Seuraavan tunnin hän paistoi pihvejä, makkaroita ja paprikaa niille samoille ihmisille, jotka olivat nauraneet hänelle. Ei valittanut. Joku iäkäs setä sanoi, että liha oli parempaa kuin ravintolassa.
Kello neljä Katja kilautti lasia.
— Huomio!
Terassi vaikeni. Katja seisoi pääpöydän vieressä ja loisti.
— Minut on virallisesti ylennetty Rantala Logistics Oy:n alueelliseksi operatiiviseksi johtajaksi.
Suosionosoitukset alkoivat ennen kuin hän ehti lopettaa. Äiti päästi pienen ihastuneen äänen. Isä nosti lasinsa.
Katja näytti puhelimesta kuvaa kiiltävästä käyntikortista. Sitten hän kääntyi minuun.
— Nouse, Inka.
En noussut.
— No, sano malja. Kerro, kuinka ylpeä olet siitä, että edes yksi tytär on saavuttanut jotain.
Terassi meni äänettömäksi. Kurkkua puristi. Tunsin, kuinka vanha rooli otti minusta otetta: hymy päälle, nöyryys tilalle, kyyneleet autoon myöhemmin.
Sitten Aaro kurkotti pöydän yli. Hän otti
