— 50/50-miehen kanssa eläminen on arvoni alapuolella. Jos mies haluaa puolet kuluista mutta sata prosenttia naisen työstä kotona, hän ei ole kumppani. Hän on vuokralainen, jolla on patriarkan vaatimukset.
Tuon lauseen jälkeen menin ensimmäistä kertaa sinä iltana oikeasti sanattomaksi.
Minun nimeni on Mikael. Olen viisikymmentäneljä. Minulla on takana avioero, aikuinen tytär ja oma yksiö Itäkeskuksessa. Eron jälkeen päätin, etten enää koskaan ryhdy suhteeseen, jossa mies on vain kävelevä pankkiautomaatti.
Tapasin Inkan deittisovelluksessa. Hän oli neljäkymmentäyhdeksän, hyvin hoidettu, rauhallinen ja hyvässä työssä. Hän ei valittanut ex-miehistään eikä puhunut katkerasti kaikista miehistä. Juuri se tuntui hyvältä.
Tapailimme muutaman kuukauden. Kahvia, kävelyjä, illallisia. Minusta tuntui, että olin löytänyt aikuisen naisen, jonka kanssa voisi sopia asioista järkevästi.
Olin kertonut alusta asti, mitä ajattelin. En halunnut draamaa. En halunnut, että joku tulisi lompakolleni rakkauden nimissä. En halunnut enää maksaa toisen lomia, remontteja, toiveita ja “todista että rakastat” -hetkiä.
Inka kuunteli rauhallisesti. Joskus nyökkäsi. Minä luulin, että hän ymmärsi.
Eräänä iltana istuimme hänen kotonaan. Inkalla oli tilava kolmio Kalliossa. Kaunis keittiö, kirjoja, kasveja, hyvä maku kaikkialla. Minulla oli oma yksiö Itäkeskuksessa. Siisti ja kunnollinen, mutta pieni.
Siksi ehdotukseni tuntui minusta täysin loogiselta.
— Voisimme asua sinun luonasi. Sinulla on enemmän tilaa. Minä vuokraan oman asuntoni. Vuokratulot yhteiseen budjettiin. Kulut puoliksi. Ruoka puoliksi. Kaikki reilusti.
Silloin Inka laski viinilasinsa pöydälle.
— Entä koti?
— Mitä kodista?
— Kuka hoitaa sen?
Olin hämmentynyt.
— Inka, sinä olet nainen. Ruoanlaitto, siivous, kodin tunnelma… ne ovat naisille luonnollisia. En minä sano, etten tee mitään. Voin viedä roskat ja korjata hyllyn.
Hän katsoi minua pitkään.
— Eli rahat puoliksi, kulut puoliksi, ruoka puoliksi, asunto minun. Mutta ruoka, siivous, pyykit, ostokset ja kodin ilmapiiri ovat minun, koska olen nainen?
— Älä väännä sitä noin. Minä ehdotan normaalia aikuisten suhdetta.
— Et, Mikael. Sinä ehdotat itsellesi mukavaa elämää.
Se loukkasi.
— Minä en halua tulla käytetyksi.
— En minäkään, hän sanoi. — Mutta sinä et edes huomaa, että yrität käyttää minun työtäni. Koska sinun mielestäsi se ei ole työtä, vaan “luontoa”.
Hän otti paperin ja kynän.
— Lasketaan. Paljonko maksaisi vuokrata puolet minun asunnostani? Paljonko maksaa siivooja? Ruoanlaitto? Pyykkihuolto? Ostosten suunnittelu? Kun nainen tekee sen ilmaiseksi, sitä kutsutaan kodikkuudeksi. Kun ulkopuolinen tekee sen, siitä maksetaan palkkaa.
— Sinä muutat suhteen kirjanpidoksi.
— Ei. Sinä muutat minun työni näkymättömäksi.
En osannut vastata heti.
— Mitä sinä sitten ehdotat? kysyin lopulta.
— Jos kaikki on 50/50, niin kaikki on 50/50. Kulut, ruoka, siivous, pyykit, ruoanlaitto, ostokset. Tai palkataan siivooja ja maksetaan yhdessä. Sinun vuokratulosi ovat sinun rahojasi, mutta et voi käyttää minun asuntoani ja minun työtäni ilmaiseksi ja kutsua sitä reiluksi.
Nauroin hermostuneesti.
— Haluatko oikeasti, että minä alan pestä lattioita?
— Haluan, että ymmärrät lattian kuuluvan myös sinulle, jos asut siinä kodissa.
Silloin sanoin typerimmän mahdollisen lauseen:
— Tuolla asenteella jäät yksin.
Inka ei suuttunut.
— Ehkä. Mutta yksin omassa kodissani on parempi kuin suhteessa, jossa maksan puolet ja teen kaiken.
Lähdin vihaisena. Kotimatkalla kirjoitin tyttärelleni. Kerroin tilanteen lyhyesti, odottaen tukea.
Hän vastasi:
“Isä, jos joku mies ehdottaisi minulle samaa, mitä sinä sanoisit?”
Tuijotin puhelinta pitkään.
Tiesin vastauksen.
Sanoisin: “Älä suostu”.
Seuraavana päivänä kirjoitin Inkalle anteeksipyynnön.
Hän vastasi:
“Mikael, en ole vihainen. Me vain haluamme eri asioita. Sinä haluat kumppanin rahoihin ja perinteisen vaimon kotiin. Minä haluan ihmisen, joka näkee minut kokonaisena.”
Emme enää tavanneet.
Mutta siitä lähtien olen ajatellut, että 50/50 kuulostaa reilulta vain silloin, kun se todella koskee kaikkea.
Ei pelkkiä laskuja.
Myös lattioita. Kattiloita. Pyykkejä. Huolenpitoa. Näkymätöntä työtä.
Muuten se ei ole tasa-arvoa.
Se on patriarkaatti, jossa naiselle lähetetään puolet laskusta.